Oikea aikaisuus. Ajoitus. Valo.

Aivoissamme tikittää vuorokautta mittaava henkilökohtainen ”kello”, joka välittää signaalinsa kaikille muille aivojen alueille ja koko elimistöön. Oma vuorokausirytmisi määrittää milloin haluat olla valveilla ja milloin nukkua. Sisäinen kellosi tahdittaa myös muita toistuvia ilmiöitä; se kertoo mihin aikaan mieluiten syöt ja juot, miten mielialasi ja tunnetilasi aaltoilee, miten ruumiinlämpösi vaihtelee, missä tahdissa ruoansulatuksesi toimii ja milloin erität elimistöösi mitäkin hormonia. Tätä järjestelmää kutsutaan sirkadiaaniseksi rytmiksi, kansankielellä vuorokausirytmiksi.

Tämä sisäsyntyinen jakso on yksilöllinen ja mitaltaan noin 24 tuntia – suunnilleen vuorokauden mittainen (keskimäärin 24tuntia ja 15minuuttia). Jäämmekö sitten koko ajan jälkeen vuorokauden ajallisesta (24t) mitasta? Emme. Auringonvalo korjaa ja päivittää sisäisen tahdistimen järjestelmällisesti 24 tunnin rytmiin. Aurinko tai päivänvalo ei kuitenkaan ole ainoa signaali johon aivot turvautuvat tarkistaessaan biologisen kellon käyntiä. Aivot voivat käyttää myös muita ulkoa tulevia virikkeitä, silloin kun ne ovat luotettavasti toistuvia: ateriointi, liikunta, lämpötilan vaihtelut tai aikataulutetut sosiaaliset vuorovaikutustilanteet voivat myös tukea ajassa pysymistä.

Mikä pitää yllä vuorokausirytmiä? Suprakiasmaattinen tumake – ”elämän rytmikkään sinfonian pääkapellimestari”

Suprakiasmaattinen tumake sijaitsee keskiaivoissa, näköhermojen solmukohdan yläpuolella. Tässä asemassa sillä on hyvä paikka siepata tarvitsemansa näköhermoa pitkin tuleva valosignaali, joka jatkaa matkaansa aivojen takaosaan näköaistimusten käsittelyyn. Suprakiasmaattinen tumake käyttää tätä luotettavaa informaatiota valoisuudesta tahdistaakseen sisäisen ajanmittarinsa 24t sykliin. Vaikka suprakiasmaattisen tumakkeen ohjauksessa on valtava määrä elintoimintoja, kooltaan se on pieni. Tumake koostuu 20 000 aivosolusta, aivoissa on noin 100 miljardia aivosolua.

Suprakiasmaattinen tumake on herkkä ja oleellinen tekijä hyvän unen saavuttamisessa. Ja kuinka helppoa onkaan häiritä suprakiasmaattisen tumakkeen toimintaa! Mistä siis on kyse – miten suprakiasmaattinen tumake siis toimii?

Valo?

Valon määrä on avainasemassa. Päivänvalon katoaminen on ilmoitus suprakiasmaattiselle tumakkeelle, että on tullut yö -> seuraavaksi lähtee ilmoitus käpyrauhaselle – vapauta melatoniinia – nukkumaanmenoaika lähestyy. Häirintä on helppoa! Sähkövalo (pöytä-, yölamppu, päätelaite) sotkee tätä systeemiä merkittävästi, se huijaa suprakiasmaattisen tumakkeen uskomaan, ettei aurinko ole vielä laskenut. Melatoniini ei vapaudu – nukahtamisen lähtökäskyä ei tule. Valojen sammuttamisen jälkeen melatonia vapautuu, mutta ei suinkaan hetkessä. Uneen tulee viivelähtö.

Hyvän unen edellytys on siis ymmärtää valon merkitys ja kontrolloida sitä! Viritä siis itsesi parempaan uneen (nukahtamiseen) hämärän avulla!

Em. teksti on tiivistelmä unesta energiaa – opi paremmaksi nukkujaksi työkirjasta. Vaikeahko asia ymmärrettävässä muodossa.